Oikea koira

Minulla on nyt Ikioma Koira <3 Tipulaisen omistuspaperit tupsahtivat postissa jo jokin aika sitten, kun päädyimme Jennan kanssa purkamaan sijoitussopimuksen. Nyt olemme siis Tipan oikeat vanhemmat ;)

Aika on kulunut koulu- ja ihmisharrastuskiireiden parissa vähän liiankin tehokkaasti, ja T on välillä joutunut (taas kerran!) sietämään aika arkista oloa. Agilitykin jäi nyt tauolle loppiaiseen asti rahapulan, tulevien juoksujen sekä joululomalla koittavan työsiirtolaisuuden vuoksi. Se on kyllä niin meidän laji, vaikka aikamoisia alkukankeuksia on ollutkin!

Pari viikkoa sitten oli vika kerta agissa. Tipasta niin huomaa miten se on alkanut fokusoitua hommaan, hitaasti mutta varmasti. Sinkoilu on vähentynyt minimiin kun vaan ennen suoritusta rauhoittaa koiran. Myös namit on alkaneet kiinnostaa selvästi enemmän kuin syksyn alussa. Lelua käytän enää vain pussiin houkuttelussa (joka menee vaihtelevasti, välillä ilman pitäjää, välillä on pidettävä paljonkin auki).
Treenin aluksi kun näin radan, ajattelin ettei me ikinä päästä sitä läpi (sisälsi hämääviä putkeenmenoja puomin vierestä ja kaartavia hyppyjä). Alku tuottikin vaikeuksia kun Tippa halusi kamalasti mennä puomille putken sijasta (on alkanut tykkäämään siitä kun lopussa saa namia) mutta pienellä oman sijoittumiseni muutoksella sain linjan oikein. Seuraava pieni vaikeus kohdattiin kaartavilla hypyillä, joita Tippa selvitti hienosti kolmen verran, neljäs putkeen alkoi jo neitiä ärsyttää. Jälleen oma sijoittumiseni oli avainasemassa, Tippa kun kiertää esteen jos ajan siihen liian lähelle itse ja juoksee välistä jos olen liian kaukana. Helppoa kun heinänteko tää mun olemiseni siis :D takaakiertohyppy oli seuraavana, ja siinä ongelmamme kulminoituivat taas minuun. Kun sain tehtyä oman valssini kunnolla ja kädet pidettyä alhaalla, tuli Tippakin ihan eri tavalla! Välipätkät rataa (putket, suoremmat hypyt) sujuivat hienosti. Lopussa oli puomi, joka otettiin nyt ensi kertaa ilman hihnaa. Tipan vauhti puomille oli niin kova (yllättäen....), että namialustalle tultiin melkein kuperkeikkaa kun ei se saanut kunnolla hidastettua. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut. Seuraavalla kerralla ohjaaja neuvoikin minua sihahtamaan Tipalle ennen puomille tuloa, mikä hidastikin sen vauhdin juuri riittävästi, ei kuitenkaan niin että se olisi ihan jarruttanut. Lopuksi päästiinkin koko 12-esteinen rata kunnialla läpi kerralla! :)

Harjoittelun edetessä on huomannut hyvin, että suurin osa ongelmistamme johtuukin juuri minusta ja omasta liikkumisestani ja ohjaamisestani. Etenkin sellaisilla radoilla, joissa vaaditaan paljon puolenvaihtoja ja ohjauskuvioita, olen ihan lirissä tuon kiitäjän kanssa. Valssin osaan jo ihan näppärästi mutta esim persjättöä Tippa ei vielä kestä (enkä minäkään sitä oikein kunnolla hallitse). Samoin kun aiemmin olen ollut epävarma Tipan suorittamisesta ja siitä lähteekö se omille teilleen niin varmistelen saattoja esteille välillä liikaa jolloin se kääntyy itseään vastaan ja ajan Tipan sillä vain kauemmaas esteestä. Se on siis alkanut seurailla minua ja liikettäni, koska reagoi todella hyvin kun itse olen oikeassa paikassa. Tästä on siis joulun jälkeen loistava jatkaa!

Kouvola kutsuu jälleen joulukuussa, ja siellä aiommekin tehdä omatoimitreeniä koko rahan edestä Homeetan hallilla Aadan ja Jasminin kanssa. Olen myös ilmoittautunut yksittäisten kertojen korvaajaksi jos joku nyt marras-joulukuussa ei pääse SDP:n tunneille niin voimme Tipan kanssa mennä. Siihen rahat vielä juuri ja juuri voi riittää. Myös TAMSKin paikka on hakusessa jossain vaiheessa, olisi kiva treenata vakkariryhmässä ja vähän halvemmalla.

Sitten kerron ihmeestä joka tapahtui eilen. Raahasin flunssaisen itseni Tipan kanssa päiväkävelylle, ja ajattelin pieneksi aktivoinniksi ottaa nappulaa taskuun (kyllä, luit oikein, meidän nirso palkkautuu nykyään kotioloissa nappuloilla!!!!) edes pieneksi aktivoinniksi. Namuttelin siinä nykyisin ahnetta koiraani kävelyn aikana kauniista kulkemisesta ja nimeensä reagoinnista ja stop-käskyäkin harjoiteltiin. Loppumatkasta tuli vastaan leikkikaverinkokoinen koira, jonka Tippa tietty innoissaan huomasi. Mutta HAA, minäpä kutsuin otusta JA SE TULI NÄTISTI VIEREEN EKASTA KERRASTA ja seurasi koiran ohi kauniisti!! WHATAA! Kyseessä siis sama koira, joka yleensä rempoo rempomasta päästyään muiden koirien luo ja unohtaa omistavansa kuuloelimiä. Olen niin iloinen! <3 Voisi siis vähän useammin ottaa noita namuja mukaan. Ja lisähuomio, kyseessä olivat siis tosiaan tavalliset ruokanappulat! Mitä me saadaankaan lenkillä aikaan ohittamisessa jos tarjolla on sydäntä tai kinkkua? :P

Agin ollessa tauolla ollaan naksuteltu kotona papalta saamamme lankun kanssa kontakteja. Menee ihan nätisti namialustan kanssa, mutta ilman jos kokeilee niin a-aa. Odottaa tosin nätisti vapautusta kontaktiasennossa. Mutta hyvä sitä on pitää mielessä nyt tauonkin aikana, ohjaaja kun kehui että Tipalla on nätti asento :)

Kuvia laittelen kunhan pääsen kotiin, Tippa poseerasi kuukausi sitten kauniisti ruskan aikaan Hannan kameralle.

Manipuloitu karvastaja liitää

Voishan sitä tännekin välillä taas eksyä! Himppasen kiirettä pitänyt syssyn merkeissä..

Tipulaisella on agility jatkunut pienessä noususuhdanteessa. Edellissunnuntaina alkoi jatkokurssi samassa paikassa. Alkeet meillä meni vähän vaihtelevasti: Tippa sekosi täysin aina kun Vilma-sheltti oli näköpiirissä eikä reenailusta kuuden koiran ollessa samaan aikaan kentällä aina oikein tullut mitään. Etenkin jos erehdyin yrittämään jotain ilman hihnaa, niin ei ollut yks eikä kaks kertaa kun meidän tottelevainen pimatsu sinkosi ekalta esteeltä etsiin leikkikavereita.. Huoh. Onneksi kaikenlaisilta yhteenotoilta vältyttiin! Ohjaaja kyllä antoi kannustavaa palautetta ja vinkkejä, Tippa on utelias ja älyttömästi ympäristöään tarkkaileva otus, joten sille etenkin näin nuorena vielä on vaikeaa keskittyä pitkiä aikoja juuri siihen mihin minä haluan. Se myös vaatii palkkausta usein, että mielenkiinto säilyisi edes jotenkin. Lelu toimii hyvin, mutta toisaalta innostaa niin paljon, että Tippa helposti ylikuumenee ja saa jäätävän juoksuhepulin.. Etenkin jos joku toinen koira reagoi siihen (oli se hyvässä tai pahassa), niin Tippa saa vaan lisää kierroksia.. Mutta we're working on it!

Jatkokurssilla on onneksi vaan neljä koirakkoa, ja jokainen tekee yksin kentällä. Ohjaaja on sama, mikä on tosi kiva kun tuntee jo Tippaa jonkin verran. Tähän asti on tehty aina radan pätkää, mikä on Tipalle vähän vaikeaa juuri tuon sinkoilun ja vauhdin vuoksi. Mutta joka kerta on saatu lopulta rata läpi ihan hienosti, olen oppinut miten pienetkin omat ohjausvirheeni tai käden asennot vaikuttaa tuohon koiraan. Jos esim ohjaan liian laajasti kädellä, Tippa kiertää esteen tosi kaukaa ja säntää sen jälkeen omille teilleen. Keep it simple siis. Myös olen tajunnut höpöttäväni koiralle ihan liikaa. Kun sanon vain esteisiin liittyvät käskyt, homma toimii paremmin. Ei siis mitään välikehuja tai lisäohjeistusta. Viimeksi tehtiin namilla lähes pelkästään palkkaus, ja säntäily tuntui vähenevän eksponentaalisesti. Myös muiden kenttien ollessa käytössä ei odotteluaikana voinut reenailla yksittäisiä esteitä, mikä ehkä myös sopi Tipalle, se kun väsyy myös aika nopeasti korvien välistä. Niistä reeneistä jäi kiva mieli. Myös lopussa käytiin normaaliin tapana yksittäisiä esteitä, ja Tippa meni A:ta nyt ihan innoissaan kun aiemmin on enemmän tai vähemmän arastellut. Myös keppejä tuli ihan fiksusti, vielä tosin käsiohjauksella. Olisi ihanaa jos olisi piha tai saisi kepit jotenkin viriteltyä olkkariin, niitä ku ei saa oikein missään reenailtua tarvittavaa määrää :/

Otsikon manipulaatio viittaa viime viikkoiseen fysioterapeuttikäyntiin. Tippahan pomputteli jo kesällä takapäätään. Nyt se on jäkitellyt selkäänsä koskettaessa, joten varasin agilityohjaajan suosituksesta eläinfyssarille ajan. Se olikin tosi hyvä käynti! Fyssari Kirsi kuvasi ensin ulkona Tipan liikkumista eri vauhdilla ja eri suunnista. Sitten videota katseltiin yhdessä. Pomputusta ei tietenkään kuvaan tullut, mikä on toisaalta hyvä asia koska kuulemma oikeasti vaivaiset koirat pomputtelee lähes koko ajan. Tipan asennosta kuitenkin huomattiin, että sen takapää on etupäätä korkeammalla ja takajalatkin ehkä hieman pidemmät, jolloin askelten sovittaminen on välillä hankalaa. Takajalat eivät myöskään ojennu ihan niin pitkälle kuin olisi hyvä ja etu- ja takajalka menevät välillä oudosti lomittain. Tästä syystä fyssari veikkasi Tipan vaihtavan etenkin hitaassa vauhdissa välillä peitsaukseen, silloin kun ei tarvitse jalkojaan sovitella kun ne ottavat samalla puolella samaan aikaan askeleen. Sisällä tehtiin myös puolapuilla ja rappuspyramidilla kävelytestejä, joissa näkyi pientä takajalkojen epävarmuutta sekä punnittiin jokaisen jalan kantama paino, mikä oli Tipalla kuitenkin ihan hyvin jakaantunut. Selästä löytyi jumeja symmetrisesti (mikä sekin hyvä asia, ettei vinouta asentoa) keskiselästä taaksepäin. Fyssarin mukaan Tipan luonnostaan hieman korkeampi takapää tekee varmasti ajan myötä jumia selkään, jolloin se myös pompauttelee takapäätään herkemmin. Selkää kun joutuu kokoajan pitämään vähän köyryssä ja kompensoimaan asentoa. Hän veikkasi, että siellä saattaa olla joku ylimääräinen nikama tms, mutta sen selvittäminen ei tekisi yhtään hurskaammaksi kun hoito olisi joka tapauksessa konservatiivinen. Tuli kiva mieli käynnistä, ja Tippakin on ollut sen jälkeen paljon elastisemman ja rennomman oloinen, ei reagoi selän kopelointiinkaan enää mitenkään, korkeintaan nautiskelee :) varattiin marraskuulle uusi aika jolloin katsotaan taas tilannetta. Varmasti jatkossa vaatii säännöllisiä käyntejä, etenkin jos agilityharrastus (toivon mukaan!) saisi jatkoa. Ollaan nyt myös kiinnitetty huomiota kunnon alkuverryttelyyn ja venyttelyihin ennen reenejä ja palautteluun niiden jälkeen, josko jumeja voisi ainakin hillitä.

Tippa on myös aloittanut karvan pudottamisen.. HUOH. Mullahan tuli joskus Tipasta pientä ärsytystä hengitysteihin, ja nyt huomaan sen taas alkaneen kun on vähän alkavaa flunssaa yhdistettynä ilmassa tupoittain leijuvaan karvaan... Ärsyttää olla koko ajan imuroimassa, ja kaikki vaatteet ihan karvassa kun sohvalta nousee. Tai edes ottaa vaatteen kaapista ja pukee päälle! Mrr. Pitänee pestä tuo otus. Tämähän siis todennäköisesti tietää taas seuraavien juoksujen petailua, samanlainen karvainvaasiohan koettiin myös keväällä ennen juoksujen alkua. Tähän asti juoksuväli on ollut puoli vuotta aika tasan, näiden ennakkotunnelmien myötä uskon sen säilyvän samana eli juoksu alkaisi tuossa marraskuun puolivälin paikkeilla. Tänne on nimittäin muuttanut myös yksi hyperreaktiivinen räkyttäjä samaan syssyyn, kaikille rapun äänille täytyy vuhahdella ja yölläkin Tippa herättää aivan raivostuttavan monta kertaa haukullaan...!!!!!! Hermohan tässä menee. Ja juuri kun palautin Jennalle iät ja ajat lainassa olleen haukkupannan, "eihän tätä ole miesmuistiin enää tarvittukaan". Joopa joo :D ainoa hyvä asia on, että ruoka maistuu edelleen loistavasti. Kopkop. Saa nähdä pitäisikö jonkin sortin leikkausta miettiä jossain vaiheessa, jos meininki käy liikaa hermoille näiden pitkien ennakko-oireiden, itse juoksun ja valeraskauksien kanssa. Päädyimme Jennan kanssa purkamaan sijoitussopimuksen nyt syksyllä kun ei tuota pikkaraista olisi jalostukseen käytetty lopulta kuitenkaan kokonsa puolesta. Ei siis sikäli olisi kohtuvehkeillekään enää käyttöä. Mutta kuten sanoin, saa nähdä.

Agilityn uusi alku

Aloitimme Tipan kanssa SportDogParkilla agin alkeiskurssilla nyt kuitenkin. Ajattelin, että on hyvä, että joku opettaa minulle miten homma toimii ja etenkin miten kontaktit suoritetaan ja opetetaan oikein. Olenkin tykännyt olla tuolla ihan hirveästi ja Tippa on myös osoittanut innostumista! :) Ohjaaja Stiina on tosi mukava ja hyvä, ehkä osittain Kouvolan agit meni pieleen kun tunsin itse olevani koko ajan varpaillani reeneissä ja ehkä Tippa huomasi sen. Nyt on vauhtia ja intoa kyllä oikein kivasti löytynyt!

Meillä on ollut kaksi kertaa. Ekalla kerralla käytiin Tipalle jo tuttuja putkea, keppejä ja hyppyä. Huomasin, että Tippa palkkautuu ja motivoituu paljon enemmän lelulla kuin nameilla, etenkin alkureeneissä. Kun väsyy (mikä ohjaajan mukaan tapahtuu aika nopeasti kun palkinto on aina riehua), alkaa namit taas maistua paremmin. Otetaan ensi kerralla käyttöön namialusta, mikä tuntui nyt toimivan aika hyvin reeneissä kun kokeilin. Ainoa, mikä saa Tipan vähän pois raiteiltaan reeneissä on toinen sheltti, Vilma. Aivan ihana kaveri, ja Tippa ei malttaisi ikinä kekittyä kun näkee Vilman lähellä tai reenaavan. Alkaa sen päiväinen haukkuälämölö ja sinkoilu, ja tämä tapahtuu aika samoin myös Vilman puolelta. Ne jotenkin hetsaa toisiaan ihan älyttömästi! On hassua, miten muut koirat ei vaikuta Tippaan juurikaan, vain tuo sheltti. Kyllä en toisensa tuntee näköjään!

Toisella kerralla tehtiin eilen rengasta ja muuria. Tippa yritti ekalla kerralla kiertää renkaan (aina sieltä tietty mennään mistä aita on matalin!) mutta hoksasi aika äkkiä mistä kuuluu mennä, kun vaan on lähdön hetkellä oikeaan suuntaan. Ei onneksi arastellut rengasta aluksikaan. Muuri nyt meni samalla hyppykäskyllä entiseen tapaan. Otettiin myös pieniä yhdistelmiä, esim putki-muuri tai putki-hyppy-hyppy. Keppejä mentiin myös omineen sillä aikaa kun ohjaaja opetti muita. Tällä kertaa viereinen kenttä oli varattu, joten oli vähän ruuhkaa meidän kentällä niin Tippa selvästi väsyi nopeammin kun ei päästy oikein rauhassa aina tekemään ja sitä piti villitä keskittymään minuun vähän enemmän. Käytiin kyllä välillä vähän kävelemässä ulkona, mutta hallissa oli taas palattuamme sellainen vilske, että koira oli heti uteliaana. Harmittaa vähän kun kurssilla on pari sellaista, joiden en usko aiemmin kamalasti tehneen koiransa kanssa mitään (huomaa aukrotiteetista ja tavasta "kontrolloida" koiraa). Sitten tuolla kurssilla ollaan koko perheen voimin, ja kaikki tekee vuorollaan koiran kanssa ohjaajan suosituksesta huolimatta ja kaikenlisäksi vaativat koiralta yhden harjoituksen jälkeen ihan kamalasti (siitäkin huomaa ettei ole paljon aiemmin tehty, itse ainakin opin pentuaikana mitä voi koiralta vaatia ja missä ajassa, alkuun kun yritin liian kunnianhimoisesti). Koira on sen näköinen ettei voisi vähempää kiinnostaa tai haukkuu taukoamatta ja kaikelle hermostuksissaan. Kyllähän agility on kiva harrastus tavoitteista riippumatta, mutta jotain perus pohjakoulutusta ja -hallintaa olisi minusta hyvä olla taustalla. Enkä siis nosta tässä itseäni tasan millekään jalustalle, ei Tippakaan tosiaan aina tottele, mutta olen ainakin yrittänyt, ja huomaa että uuden oppiminen on vähän helpompaa kun on vähän tietoa itselläkin miten oma koira oppii jne. Joidenkin koirat ovat myös tosi aggressiivisia muita koiria kohtaan, useamman kerran on hampaat irvessä ohi kävellessä muristu ilkeästi. Toivottavasti pitävät koiransa hihnassa kun samaan aikaan kentällä harjoitellaan. Pitä myös itse vähän tarkkailla selustaa.

Tipalla oli eilen maha löysällä, ja yöllä oli tullu kakat villamatolle, nam. Eikun pesulaan sitten sen kanssa...

Bye bye baby!

Meidän vauvalla on vauva. Ainakin omasta mielestään!

Tippa siis aloitti jonkin sortin valeraskailun. Viime viikolla kun tulin eräänä päivänä töistä, ihmettelin miksei Tipulaista näy moikkaamassa. Sieltä se lopulta raahusti, lipaisi nopeasti ja otti pari rapsutusta vastaan, ja palasi samantien petiin makoilemaan. Ihmettelin, kunnes pedistä löytyi läpeensä nuoltu Lötkis, Tipan leikkisorsa. Tippa asetteli sen petiin kunnolla ja rojahti itse päälle, ilmeisesti "imettämään". Aina kun otin Lötkiksen pois pedistä, Tippa haki sen takaisin ja nuoli puhtaaksi. Oivoi. No, ajattelin että katsellaan vielä.

Seuraavana päivänä töistä tullessa oli meidän rajatonta äidinrakkautta julistavan mamman adoptioperhe kasvanut viidellä uudella vauvalla: kolme lelua, emonsa menettänyt pölyrätti sekä orpo unisukka olivat löytäneet tiensä Tipulaisen lapsivuoteeseen.. Yksi leluista oli vieläpä Vilin rakas uninunnu Lambi-lammas, johon Tippa ei normaalisti uskalla koskea pitkällä tikullakaan. Nyt sitten sosiaalitoimi iski, ja vauvat otettiin huostaan. Voi sitä itkua!! Tippa selkeästi masentui, ja onkin ollut viimeisen viikon ihan veto pois. Nukkuu vaan, eikä innostu mistään. Ruokakaan ei ole maistunut. Mutta josko se nyt tästä. Olihan se aika liikuttavaa omalla tavallaan miten tosissaan se pentujaan hoiti. Se rätti oli ehkä liikuttavin. Voi meidän pientä mammaa :')

Tippa ilmeisesti myös huokuu jotain äitihormonihajuja, sillä nähtiin yhtenä iltana citykanin poikasia parkkipaikalla. Ne odottelivat emoaan, ja kun me lähestyttiin kauempana Tipan kanssa tietä pitkin, ne lähtivät loikkimaan meitä kohti innoissaan. Tippahan riemastui, jee vauvoja! Ihan meidän lähellä puput ilmeisesti huomasivat että hups, väärä mamma, ja pinkoivat takaisin parkkipaikalle oikeaa äitiä odottaan :) Ja taas sai tämä pieni koiraemo siipeensä perheen perustamisen suhteen!

Siirrettiin kamppeemme ja itsemme jälleen Tampereelle. Viikko lomaa jäljellä, se täytyy käyttää mukavissa merkeissä! Hyvästeltiin kesäkamut Aada aj Jasmin pihaleikkien muodossa keskiviikkona. Jasmin ikuisti taas aivan ihania otoksia kaveruksista <3

Täällä kotona on ihan uskomattoman kuuma! Vaikka koko hassuna kesänä ollut ehkä kaksi hellepäivää, on tämä kämppä imenyt lämpöä senkin edestä! Tippa on varmaan senkin takia ihan ventti. Eipä täällä ilman turkkiakaan jaksa mitään tehdä! Pitänee suunnata uintihommiin joku päivä.

Kuuluu kaikkea hyvää

Mitäs me kiireiset kesäläiset! Ei ehdi edes blogia päivittää kun on tuli hännän alla jatkuvasti!

Tippa aloitti varsinaisen perseilyn agilityssä. Sitä ei kiinnostanut YHTÄÄN! Osasyynä oli se että meitä edellä menevä pudotteli aina taskustaan vahingossa nakkeja kentälle, ja Tippa tunnettuna nenänkäytäjänä ne sitten aina etsi sieltä. Tämä kun kerran kävi niin johan Tippa luuli että ideana on yrittää etsiä nakinpaloja eikä suinkaan reenata tylsää agilityä jossa palkaksi saa vain niitä samoja nakinpaloja.. Olin aivan murskana kun meitä vielä kehotettiin reenailemaan tästä lähtien kaksin että Tippa sais hommasta edes vähän kiinni. Hyvä ehdotus varmasti, mutta harmitti. Nyt ollaan käyty hallilla (hylättiin ulkokenttä huonojen kokemusten vuoksi kokonaan tältä erää) Jasminin ja Aada-sheltin (meidän ihanat kesäkaverit!) kanssa muutaman kerran, ja Tipalla on aika kivasti toinen ääni kellossa! Välillä unohtuu haaveilemaan ja nuuskimaan mutta kyllä sen saa mukaan innostettua. Oma ääni vaan joka reenin jälkeen ihan käheänä innokkaasta piipittämisestä :D Tippa osaa jo ihan kivasti keppejä ja putken. Hypytkin menee kun ohjaa. Tänänä otettiin myös yhdistelmää takaakiertohyppy-putki-valssi-takaakiertohyppy-putki :) osattiin molemmat aika hyvin ;) jäi ihan mielettömän kiva fiilis kun Tippakin oli kerrankin mukana!! Ollaan myös pihalla reenailtu vähän keppejä ja yleistä fiilistä, tässä kun nyt kesän ajan tätä pihaa on käytettävissä :)

Tee-se-itse kepit ;)

Tee-se-itse viehelelu :D

Tippa kävi Anjalassa virallisissa tutkimuksissakin, ja lausunnotkin jo saatiin. Lonkat B, kyynärät 0, polvet 0 :) JIHUU!!!!! Olen niin onnellinen ettei syy pompotteluun ollut nivelissä!! Pompotteluhan jatkuu edelleen, enimmäkseen vain silloin sitä esiintyy jos Tippa on väsynyt eli heikkojen lihasten teoria saa vahvaa kannatusta. Pientä lihaspattia on koipeen jo tullut ja painokin on nyt jo sen maagiset viisi kiloa!! Läskistä ei kuitenkaan ole kyse, koska kylkiluut tuntuu hyvin. Taitaa olla reeni tuottanut tulosta :) Ruokailua modifioitiin niin, etttä nyt Tippa on saanut kiekon murremixiä, joko voima-mixiä tai kana-/liha-kasvista sekä puoli desiä acanaa kahdesti päivässä. Ja katoaa muuten kupista aika sukkelaan ;) ihan loistavaa. Joskus annan myös kananmunaa sotkettuna liha-nappulasekoitukseen. Ja tietty se Nutrolin menee kuten ennenkin. Tippa sai kipulääkekuurin 2 viikoksi kuvausten yhteydessä pompotukseen, kun kuvissa ei vikaa ollut. Siitä kyllä taisi apua ollakin. Olen panikoivaan tapaani jo miettinyt kaikenmaailman reumat ym läpi, en meinannut uskoa kun lääkäri sanoi kuvien olevan normaalit :D ja kun Tippa kävi myös silmätarkissa, jossa todettiin parin ylimääräisen ripsen lisäksi "jotain samentumaa" verkkokalvolla, olin jo tietty ihan että nyt se on sokea koko koira...!! Siitä ei kylläkään pitäis olla näölle haittaa, mutta pitänee käydä peilaamassa uudestaan muutaman vuoden päästä ettei siitä kehity kaihia. Kaikesta sitä saa koiran kanssa huolestuakin, ja usein vielä turhan takia..!

Aada on siis ollut Tipan ykkös (ja oikeastaan ainut) kesäkaveri. Ja ihana kaveri onkin! Jasmin on opettanut mulle agilitya nyt kun omineen ollaan käyty ja Tippa ja Aada tulevat loistavasti juttuun! <3 mahtavaa! Harmittaa oikein kun pitää lähteä takaisin Tampereelle.

Kuvat Jasmin Ek

Tippa on kunnostautunut myös muissa uusissa kesäharrastuksissa. Ykkösjuttu tätänykyä on hyttysten nappaaminen :) siinä Tippa onkin aika haka jos hytykät vaan lentävät tarpeeksi alhaalla. Sitä on tosin myös syönyt kuonoon parikin, kauheat patit, joten syöminen on molemminpuolista :D toinen harrastus on mustikoiden vainuaminen ja puskasta syöminen. Se on hellyyttävää. Tippa saattaa jäädä pitkäksi ajaksi kuhnimaan metsälenkillä ja kun katsoo taakse niin siellä se mutustaa innoissaan mustikkaa suoraan varvusta :') tänään se tosin kostautui kun sain pelastettua vaalean villamaton juuri parahiksi alta pois kun mustikkainen palautuskuljetus pulahti lattialle parin yökkäyksen jälkeen.. mutta onpahan semmoista oksennusta ainakin kivempi siivota kun nappuloiden jämiä :D

Loppuun vielä (kännykkä)kuvakavalkadia meidän kesätöuhuista. Nopeasti on aika mennyt, eikä oikein itsekään tajua että mitä tässä on kesän mittaan ehditty tekemään :D viikko vielä töitä, sitten lomaa kaksi viikkoa. Koitetaan keksiä tekemistä silloinkin!

Tippa ja Vili juhannuksen viettoon lähdössä

Matruusi Tipulainen vahdissa!

Välimatka lyhentynyt kesän mittaan huomattavasti! Kohta ne nukkuu samassa pedissä ;)

Vili on opettanut Tipan tähystämään pihan lintuja ja siilejä.

Onnellinen kepinjyrsijä <3

Viidakossakin ehdittiin lenkkeillä!

Pieni pallojen ystävä ja EM-finu ;)

Kanttuvei kuvauksia varten

Tipulainen mustikkahommissa!

Ja näitähän riittää!!

<3

Uusi ruoka --> tyhjä kuppi!!!

Kesäpäikyt Tippa kainalossa <3

Kaunis pikkuiseni juhannuksena <3

Kivaa kesänjatkoa kaikille!

Kuntokuuri

Agility alkoi, ja ensimmäisellä kerralla vaan pienesti totuteltiin paikkaan ja putkeen. Tippa oli innoissaan ja reipas! Lopussa kouluttaja kuitenkin otti esille Tipan liikkumisen: se pompauttaa takajalkaansa välillä ja peitsaa silloin tällöin. Saimme suosituksen mennä hierojalle, ja sinne suunnattiinkin perjantaina.

Hieroja oli hurjan miellyttävä ja Tippakin rentoutui vieraassa paikassa ihan hyvin. Etupäässä ei mitään mainittavaa, mutta takapäähän olikin sitten ihan jumissa. Tipan lihakset ovat ihan olemattomat, ja kun niistä loppuu (todnäk yleensä aika äkkiä) puhti, on koiran kompensoitava sitä väärillä lihaksilla liikkeeseen nähden, mistä aiheutuu jumeja. Lisäksi hierojan käsiin Tipan lonkat tuntuivat vähän löysiltä, mikä toisaalta saattaa johtua myös hennoista lihaksista, jolloin tuki on huono.

Tipasta huomasi hyvin miten jumipaikat alkoivat yksitellen laueta. Meno oli jo eri näköistä kun lähdimme kotiin, ja erittäin hyvä niin! Saimme ohjeita lihasvoiman kohottamiseen (ylä- ja alamäkikävelyt, metsälenkit), tasapainoon (ristiseisonnat, tyynyjen päällä tasapainottelu, kivien päälle kiipeily lenkillä jne.) ja koordinaatioon (metsälenkit, temppuradat tms.) Lisäksi Tipan  ruokavaliota pitäisi muuttaa siten, että se saisi lihasten kasvuun riittävästi energiaa ja ravintoaineita mahdollisimman pienestä määrästä ruokaa. Se kun on niin huono syömään taas (kiitos vaan Acana kun vaihtelet niitä ruokiesi koostumuksia jatkuvasti sellaisiksi ettei meidän nirsolle enää maistu!!)..

Mua vähän pelottaa että Tipalla nyt onkin ihan paskat polvet ja lonkat ja KC:ssä joku ehdotti kinnervikaakin.. Olis niin mun koiratuuria!! Käy sääliksi pientä pyryharakkaa, kun koolla ja rotuominaisuuksilla ei ole pilattu niin ei oikein toi näyttelypuoli luonnistu ja nyt jos agilitykin joudutaan pyyhkimään pois harrastuskartalta :( se oli siis aivan uskomattoman innoissaan jo ekalla agikerralla! Toivon todella ettei se harrastus tyssää. Ihan vaan Tipan takia siis, koska ohjattu harrastus olis ainakin säännöllinen ja järkevissä mittasuhteissa. Kyllähän se huippua koiranelämää saa elää ilman sitäkin, mutta kuitenkin. Hieroja tosin sanoi, että jos saadaan noi jalkojen ja selän lihakset hyvään kuntoon niin ne tukee lonkkaa sen verran hyvin et agilityä voi tehdä järkevyyden rajoissa matalilla hypyillä jopa c-lonkilla! Lohdutti siis että lonkkia tärkeämpää todellakin on kunnon lihaksisto.

Tänään reenailtiin tasapainojuttuja Tipan kanssa ja ai että se oli riemuissaan kun pienen tauon jälkeen tehtiin naksuttelujuttuja! Sen silmiin syttyy ihana tuike kun kuulee naksuttimen helinän kun otan sen käteen. Tarjoaa heti parhaita temppujaan <3 nyt harjoiteltiin sohvan selkänojalla taiteilua ja tyynykasan päälle nousemista ja siinä tasapainoilua, joka onnistui huippuhyvin! Tippa on niin nopea oppimaan kun vaan haluaa :) ensin etutassut tyynylle, sitten koko koira, sitten lisättiin yksitellen tyynyjä ja sitten lopuksi se seisoi siinä kun potkin pienesti kasaa eri puolilta  ja horjutin siten tasapainoa. Hienosti pysyi! Näki miten se joutui hakemaan vähän, mutta pysyi kuitenkin :)

Mentiin myös lenkillä ylämäkeä, jossa huomasin Tipan peitsaavan kuin vanha mummo! En tiedä peitsaamisesta kummemmin, onko merkki lihasjumista vai jostain muusta, mutta lihaskunto ja -huolto on selkeästi nyt Tipalle tarpeen. Laukatessa Tippa myös välillä vieläkin pompautti vasenta takajalkaansa. Tasamaat normaalivauhdilla kyllä sujuvat oikein kauniisti ravaten, joten olen vähän ymmälläni. Aion viedä Tipulaisen virallisiin tutkimuksiin kunhan palkkapäivä koittaa ja kysellä samalla tästä vaivasta muutenkin. Myös hierojalle mennään varmasti ainakin toisenkin kerran kesän aikana.

Huoli on nyt kyllä päällimmäisenä mielessä. Inhottava epävarmuus kun ei tiedä mikä siellä vaivaa.. Ja huimaa kyllä rehellisesti sanottuna myös taloudellinen puoli, kun kaikki tutkimuksetkin maksaa ja jos sieltä vielä paljastuukin jotain mitä voi leikkauksella korjata (mikä sinänsä olisi oikein kiva asia jos voisi korjata), niin vakuutuskatto huutaa hoosiannaa varmaan siinä vaiheessa. Toisaalta ihanaa jos Tipan saisi nyt vaan kuntoon!! Ristiriitaisissa tunnelmissa siis kesää aloiteltu. Mutta josko se nyt tästä. Soittelen huomenna lonkka-kyynär-polvi-tutkimusten hintoja Kouvolan seudulta. Huomenna on myös eka kunnon agilitykerta! Aloitetaan nyt pehmeästi ja lempeästi ettei Tippa olis heti taas jumissa kun puupölkky ja jos sielä nivelissä nyt jotain on niin ei ainakaan pahene. Ruoka-asiaa täyty myös alkaa selvittää, sainkin hyvän vinkin asiantuntevasta koiranruokaekspertistä tältä seudulta! Eiköhän kaikella ole tapana lutviutua, tässäkin asiassa.

Maiseman vaihto

Kesäkoti on nyt valloitettu Kouvolasta. Meillä on aika tylsää elämää, odotellaan kuumeisesti juoksujen loppumista ja agilityn aloitusta. Kävikin ilmi, että olemme yksityistunneilla, mikä nyt ei sinänsä haittaa, hinta on kuitenkin sama ymmärtääkseni. Ei olla päästy hyödyntämään loistavia lenkkimaastojakaan vielä tuosta vierestä kummemmin kun ei vapaana voi juoksennella vielä. Eilen yritettiin omatekoisessa juoksunarussa taas, mutta eihän ton hajamielisen hajupyllyn kanssa voinu mitään juosta kun sitä sai laahata perässä kun lelukoiraa! Se oli muutenkin jotenkin niin laiska että luovutin puolessa välissä.

Tipalla on vielä vähän totuttelemista uusiin kuvioihin. Asuinkumppanien määrä kasvoi eksponentaalisesti minun perheelläni ja myös peräkammarinpoika Vilillä, 6-vuotiaalla paimensukuisella lapinkoiralla. Aika hyvin on sujunut, Tippa olisi Vilistä ehkä kiinnostunut mutta Vili ei juurikaan osoita innostuksen merkkejä takaisin totuttuun tapaansa. Ollaan kuitenkin pidettty niitä erillään, ja jatketaan sitä ainakin vielä tämä viikko. Nyt on kolmas viikko juoksuja menossa joten josko ensi viikolla jo  alkais tilanne normalisoitua. Pahimmat vinkumiset ja hajamielisyydet on jo selätetty onneksi.

Minulla alkoi maailman paras kesätyö, josta en voisi olla onnellisempi! Päivätkin ovat sikäli mukavia, yleensä 7.30-15.15, että ehdin hyvin touhuta vielä Tipankin kanssa. Ensimmäisinä päivinä nyt on vielä ollut vähän puhti pois kun kaikki on uutta ja joutuu käyttämään päätään niin paljon, mutta eiköhän se tästä :)

Kuvamateriaalia ei tällä kertaa ole, mutta koitetaan kesän mittaan saada uusia kuvia otettua Tipulaisestakin!